SAJYL ry eli Suomen amerikkalaisen jalkapallon ystävyysliitto ry on perustettu vuonna 1978. Liiton päätavoitteena on järjestää sekä hallinnoida amerikkalaisen jalkapallon sekä lippupallon harrastus- ja kilpailutoimintaa maassamme. Amerikkalaisen jalkapallon historia on Suomessa lyhyt ja SAJYL ry:n tavoitteena onkin levittää lajin harrastamista Suomessa sekä tehdä lajia maassamme nykyistä tunnetummaksi. SAJYL ry edustaa liittoja ja toimii näin amerikkalaisen jalkapallon Suomen edustajana kansainvälisellä tasolla. SAJYL ry huolehtii amerikkalaisen jalkapallon edunvalvonnasta sekä kotimaassamme että ulkomailla. SAJYL ry kuuluu niin amerikkalaisen jalkapallon eurooppalaiseen liittoon kuin maailmanliittoonkin. Liiton toiminnan keskeisen osan muodostaakin kansainvälisten kontaktien ylläpitäminen sekä osallistuminen turnauksiin kansainvälisellä tasolla. Viime aikoina lajin suosio on kasvanut suuresti.
Kotimaassamme pyrimme osaltamme tukemaan lasten ja nuorten liikunnan kehittämistä sekä terveellisten elämäntapojen esille nostamista. Järjestämissämme lasten peleissä ei kilpailla lainkaan Suomen mestaruuksista, vaan alle 15-vuotiaiden toiminnassa painotetaan leikinomaisuutta sekä sitä, että jokainen saa olla yhtälailla mukana peleissä. Erityisesti lasten ja nuorten toiminnan ohjausta valvotaan seuratasolla aktiivisesti.
Toimistomme
Toimistomme sijaitsee Puistolassa osoitteessa Pallomestarintie 25 A. Jos käytät navigaattoria löytääksesi perille, kirjoita navigaattoriin osoitteeksi Pallokatu. Puhelinnumeromme on +358 50321245686. Toimistomme on avoinna maanantaista tiistaihin kello 9-16 välisenä aikana, keskiviikosta torstaihin kello 8-17 välisenä aikana, perjantaisin kello 10-15 välisenä aikana sekä lauantaisin ja sunnuntaisin kello 11-15 välisenä aikana. Jos toimistomme puhelinpalvelussa on ruuhkaa, jätä viesti vastaajaan, niin palaamme asiaan mahdollisimman pian. Muistathan ilmoittaa vastaajaviestissäsi yhteystietosi!
Voit lähettää toimistollemme myös sähköpostia osoitteella toimisto@sajyl.fi . Pyrimme vastaamaan kaikkiin sähköpostiviesteihin kahden arkipäivän sisällä niiden saapumisesta toimistomme sähköpostilaatikkoon. Kiireisimpinä aikoina vastaaminen saattaa kuitenkin kestää tätä kauemmin. Jos asiasi on kiireellinen, suosittelemme, että soitat mieluummin.
Vastuuhenkilöt
SAJYL ry:n toiminnanjohtaja on Mikael Joutseno. Mikaeliin saat yhteyden arkisin kello 19-20 soittamalla numeroon +358 4009876546. Jos Mikael ei ehdi puhelimeen, jätäthän viestin vastaajaan, niin Mikael palaa asiaan mahdollisimman pian. Saat Mikaeliin yhteyden myös sähköpostitse osoitteella mikael.joutseno@sajyl.fi.
SAJYL ry:n nuoriso- ja koulutuspäällikkönä toimii Henrik Hattula. Henrikiin saat yhteyden arkisin kello 18-20 soittamalla numeroon +358 4009876555. Jos Henrik ei ehdi puhelimeen, jätäthän viestin vastaajaan, niin Henrik palaa asiaan mahdollisimman pian. Saat Henrikiin yhteyden myös sähköpostitse osoitteella henrik.hattula@sajyl.fi.
SAJYL ry:n valmennuspäällikkönä toimii Taneli Harmala. Taneliin saat yhteyden arkisin kello 18-19 soittamalla numeroon +358 4098789876 Jos Taneli ei ehdi puhelimeen, jätäthän viestin vastaajaan, niin Taneli palaa asiaan mahdollisimman pian. Saat Taneliin yhteyden myös sähköpostitse osoitteella taneli.harmala@sajyl.fi.
SAJYL ry:n liittosihteerinä toimii Paula Jalkanen. Paulaan saat yhteyden arkisin kello 9-15 soittamalla numeroon +358 4009876999. Jos Paula ei ehdi puhelimeen, jätäthän viestin vastaajaan, niin Paula palaa asiaan mahdollisimman pian. Saat Paulaan yhteyden myös sähköpostitse osoitteella paula.jalkanen@sajyl.fi.
SAJYL ry:n puheenjohtajana toimii kaudella 1.1.2016-31.12.2016 Raimo Norppa. Raimoon saat yhteyden arkisin kello 19-21 soittamalla numeroon +358 4009855555. Jos Raimo ei ehdi puhelimeen, jätäthän viestin vastaajaan, niin Raimo palaa asiaan mahdollisimman pian. Saat Raimoon yhteyden myös sähköpostitse osoitteella raimo.norppa@sajyl.fi.
SAJYL ry:n varapuheenjohtajana toimii kaudella 1.1.2016-31.12.2016 Esko Haverinen. Eskoon saat yhteyden arkisin kello 19-21 soittamalla numeroon +358 40098799999. Jos Esko ei ehdi puhelimeen, jätäthän viestin vastaajaan, niin Esko palaa asiaan mahdollisimman pian. Saat Eskoon yhteyden myös sähköpostitse osoitteella esko.haverinen@sajyl.fi.
SAJYL ry:n hallituksen jäseniä ovat kaudella 1.1.2016-31.12.2016 Tea Järvi, Markus Martela, Liisa Lönqvist ja Marketta Marjamaa. SAJYL ry:n hallituksen jäsenten sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@sajyl.fi.